Alanna Avalonia

Alanna on henkilöhahmo Robert Jordanin kirjasarjassa Wheel of TIme. Avalon tulee sekä Britteinsaarten mytologiasta että Stargatesta, -ia -päätteen lisäsin Avalonin perään ihan vain esteettisyyden vuoksi, Alanna Avalonia kuulosti korvaani paremmalta kuin Alanna Avalon. Ykköspentu sai tämän nimen, sillä syntyessään se oli hieman “sumuinen” väriltään (mielleyhtymä kirjaan The Mists of Avalon, jonka on kirjoittanut Marion Zimmer Bradley).

Aurora Aviendha

Aurora oli yksi ensimmäisistä nimistä, mitä pennuille mietin. Alunperin ajattelin Aurora Borealista (revontulet), mutta kun päädyin kahteen A-alkuiseen nimeen, jäi Borealis pois. Aurora on myös alus Stargatessa. Aviendha on henkilöhahmo Wheel of Time -kirjasarjassa.

Alys Avendesora

Alys on henkilöhahmo Wheel of TIme -kirjasarjassa. Avendesora tulee myös samaisesta sarjasta ja tarkoittaa “Elämän puuta”. Kolmospentu sai tämän nimen omakseen, sillä sen niskassa on hieman oksaa muistuttava kauluskuvio.

Aisha Andromeda

Aisha on henkilöhahmo Wheel of TIme -sarjassa. Andromeda on sekä galaksi että hahmo kreikan mytologiassa. Viitospentu sai nimen Andromeda niskassaan olevan tähteä muistuttavan valkoisen merkin takia.

Aiel Ashandarei

Aielit ovat soturiheimo Wheel of Time -kirjasarjassa. Myös Ashandarei on samasta sarjasta. Ashandarei on kirjan hahmon Mat Cauthonin ase; peitsi, jonka päässä on käyrä terä. Kuutospennulle tämä nimi sopii täydellisesti, sillä sen kauluskuviointi on kuin sirppi.

Jätä kommentti